2.3.2025
MIELIPIDEKIRJOITUS
lehteen, vanhusneuvoston aloite- ja läsnäolo-oikeus
Otsikko. “Zentra - K 60?”
Vuosi sitten minulla
muiden kutsuttujen päättäjien mukana oli miellyttävä ja hieno tilaisuus
tutustua Porvoon nuorisotila Zentraan. Täytyy myöntää, että
tilat tekivät minuun syvän vaikutuksen: nuorilla on hienot tilat, jossa viettää
aikaa ja viihtyä erilaisten toimintojen äärellä - välipalaa unohtamatta.
Porvoo on siis
satsannut varsin hyvin nuorisoon ja heidän elämäänsä, kuten myös
nuorisovaltuuston kautta ja avulla. Nuorisovaltuusto tuo hienolla tavalla esiin
nuorten toiveita ja tukee heidän kasvuaan tekemällä myös esityksiä Porvoon
kaupungille.
Porvoo ei siis ole
mitenkään unohtanut nuoriaan, josta yhtenä esimerkkinä on aloite siitä, että
nuorisovaltuustolle pitäisi saada suora aloiteoikeus kaupunginvaltuustoon (UM
22.2.25).
Mutta entä ikääntyneet
- missä on heille suunnattu ja tarkoitettu oma olohuone, “Zentra K 60?”, jonne voisi
tulla vapaasti tapaamaan tuttuja, nauttimaan kupposen kuumaa, pelaamaan
erilaisia pelejä, joista varttuneempikin väki pitää? Entäpä vanhusneuvostolle
myönnettävä läsnä- ja puheoikeus valtuustossa ja/tai lautakunnissa,
puhumattakaan aloite oikeudesta kaupunginvaltuustolle? Käsittääkseni
vanhusneuvosto on erinäisiä kertoa esittänyt ao oikeuden saamista,
mutta siihen ei ole Porvoossa nähty syytä, eikä sitä ole viety eteenpäin
virkamiesten toimesta. Siinä, missä nuorisovaltuusto tuo nuorten äänen
kuuluviin, pitäisi vanhusneuvoston saada tuoda ikääntyneiden äänet kuuluviin.
Yleensä perusteluna on ollut, että vanhusneuvosto on poliittinen. Ei se ole sen
enempää poliittinen kuin nuorisovaltuustokaan. Päätavoite on ikääntyneiden
äänen kuuluminen heitä koskevien asioiden päätöksenteossa.
Suomessa on tälle
hetkellä 1,6, miljoonaa eläkeläistä, jotka ovat tehneet työuransa rakentaessaan
tuleville sukupolville elämisen edellytyksiä. Ja maksaneet veronsa – ja yhä
edelleen maksavat eläkkeestä veroa, joka on %-osuudeltaan korkeampi kuin
aikanaan omasta ansiotulosta.
Ikääntyneet eivät ole vain toiminnan ja
päätöksenteon tai hoivan kohde. He ovat aktiivisia yhteiskunnan jäseniä ja
haluavat osallistua oman kuntansa kehittämiseen ja päätöksentekoon etenkin, kun
kyseessä ovat ikääntyneiden kannalta keskeiset asiat.
Kuten vanhusasiainvaltuutettu Päivi Topo toteaa eduskunnalle antamassaan selonteossa (K3/2024vp): ” Heiltä olen kuullut erinomaisia ehdotuksia, miten yhteiskuntaa tulisi kehittää yhdenvertaisemmaksi ja paremmaksi kaikenikäisille. Elämänaikainen pitkä kokemus on heidän ainutlaatuinen voimavaransa, ja heitä kannattaa kuulla.
Kuten vanhusasiainvaltuutettu Päivi Topo
toteaa eduskunnalle antamassaan selonteossa (K3/2024vp): ” Heiltä olen kuullut
erinomaisia ehdotuksia, miten yhteiskuntaa tulisi kehittää yhdenvertaisemmaksi
ja paremmaksi kaikenikäisille. Elämänaikainen pitkä kokemus on heidän
ainutlaatuinen voimavaransa, ja heitä kannattaa kuulla päätöksenteossa.”
Pirkko Parjanen
Hyvinvointialueen ja
Porvoon tarkastuslautakunnan varajäsen
Alue- ja kuntavaali
ehdokas (KD)
Mietteitä aluevaaliteemoista
Ajattelen
näin:
Sekä
rahoituksen että palveluverkon on turvattava riittävät lähipalvelut sekä
osaavan henkilökunnan saatavuus.
Panostettava
omalääkäri/-tiimimallin toteutumiseen, jolloin hoidon saatavuus ja jatkuvuus turvataan.
Tällä mallilla on pystytty vähentämään päivystyskäyntejä sekä
ensihoidonkäyntejä kotona. Lisäksi moniammatillinen tiimityö turvaa osaltaan
laadukkaat ja yhdenvertaiset palvelut.
Väestön
ikääntyessä panostetaan entistä enemmän hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen.
Tässä tulee huomioida myös riittävä ja oikea-aikainen kuntoutus.
Pelastustoimi
tarvitsee riittävät resurssit, jotta se voi tuoda turvallisuutta ja apua sekä
arjessa että kriisitilanteissa. Alueella on Loviisan ydinvoimala ja Porvoon
Kilpilahden teollisuusalue. Tämä tulee huomioida. Lisäksi keskeistä on hyvin
koulutettu henkilökunta ja mahdollisuus jatkuvaan ammattia ylläpitävään
koulutukseen.
Porvoon
sairaalan toimintaedellytykset on turvattava, joko entisten tilojen laajalla
peruskorjauksella tai uusien, tehokkaiden tilojen rakentaminen
Kuninkaanporttiin. Tiloihin tulisi tällöin perusterveydenhuolto,
ympärivuorokautinen päivystys ja erikoisairaanhoidon peruspalvelut ( kuten
nytkin HS:n kanssa yhteistyössä).
Muutos tulee
olemaan jatkuvaa ja sen tulee tähdätä alueen asukkaiden ja ympäristön
hyvinvointiin ja turvallisuuteen. Merkitsee tulevaisuudessa monipuolista
palvelukokonaisuutta sisältäen varmasti myös lisää digipalveluja, liikkuvia
palveluja ja etävastaanottoa, unohtamatta ”face to face”-palveluja. Kaikkea
tarvitaan.
Huolehditaan
siitä, että aleen asukkaiden ääni kuuluu palveluja kehitettäessä.
MIELIPIDEKIRJOITUS LEHTEEN
Otsikko:
“Lukumummin mietteitä ”
“Hei
lukumummi, milloin saan lukea kanssasi?”
Minulla on
ollut mahdollisuus käydä viikoittain yhdellä
ala-asteella “lukumummina”. Olen saanut lukea opettajan valitsemien oppilaiden
kanssa. Näiden oppilaiden kanssa lukeminen on ollut sekä suuri ilo että hyvin
vastuullista puuhaa: miten saan oikealla tavalla lapset ymmärtämään lukemisen
tärkeyden? Lukutaito kun avaa maailman uudella tavalla ja kehittää lapsen
ymmärrystä. Yhtä tärkeää on luetun ymmärtäminen: pitäähän minun käsittää, mitä
luettu tarkoittaa.
Nyt Porvoossa
on käyty hyvin tärkeää keskustelua koskien niin kyläkouluja kuin lasten
tasavertaista kohtelua. Pienten koulujen puolustajat ovat alleviivanneet
pienten yksiköiden mahdollisuuksia ja edellytyksiä opastaa lapsia melkeinpä
“kädestä pitäen”. Pienet ryhmät tutussa porukassa mahdollistavat oppilaan
henkilökohtaisen kohtaamisen ja yhteisöllisyyden. Hyvä näin, mutta miten sitten
isoissa kouluissa?
Nyt kouluja ja
oppimista koskeva selvittely jatkuu uusien säästökohteiden etsimisellä:
tavoitteena on ilmeisesti puuttua, ei seiniin, vaan opetuksen sisältöön.
Tällöin puntariin tulevat myös henkilökohtaiset avustajat ja
koulunkäyntiavustajat, joilla on suuri merkitys esim. NEPSY lasten
tukemisessa ja ohjaamisessa. Jos säästöpäätökset koskevat näitä ammattiryhmiä,
joutuu moni erityistä tukea tarvitseva lapsi eriarvoiseen asemaan. Hän
tarvitsee henkilökohtaista tukea ja apua, voidakseen suoriutua koulukäynnistä
ja säilyttää oppisen ilon ja mahdollisuuden. Säästöpäätökset voivat johtaa
siihen, että nämä lapset ovatkin eriarvoisessa asemassa oppimisen edellytysten
ja lähikoulujen (tutut kaverit jo päiväkodista) suhteen.
Tarinan mukaan
eräs äiti oli kysynyt Albert Einsteinilta, mitä hänen
pitää tehdä, että lapsi oppisi paremmin matematiikkaa. Einstein vastasi:
“Lukekaa lapselle satuja”. Näin varmaan on. Mahdollistetaan samalla kaikille
lapsille yhdenvertainen mahdollisuus oppimisen iloon turvallisessa
oppimisympäristössä.
Pirkko
Parjanen
Yks lukumummi
Lukumummina pääse katsomaan tämän päivän koulumaailmaa, joka on jotain vaivan muuta kuin ennen. Lapsilla on oikea informaation tulva. Miten rauhoittua ja keskittyä olennaiseen....
MIELIPIDEKIRJOITUS
lehteen HYTE ja SOTE 26.1.25
Otsikko: “Satsaus
hyvinvointiin ja terveyteen”
Arvioidessaan valtion
hyvinvointialueille asettamia tavoitteita, myös talouden suhteen,
Etelä-Karjalan hyvinvointialueen johtaja Sally Leskinen totesi (IS 19.1.)
hallituksen linjausten olevan mahdottomia. Hän viittasi mm haluun nostaa
yksityisen hoidon KELA –korvauksia, joita lopulta ensinnäkin vain pieni joukko
käyttää ja toiseksi KELA korvaus valui aluksi terveysjättien omaan taskuun
hintojen noston myötä.
Nyt kun esille nousi
terveysjättien halu saada myös perusterveydenhuolto omiin käsiinsä, on syytä
palauttaa mieliin SOTE uudistuksen keskeisiä tavoitteita.
Ensinnäkin uudistuksen
tavoite on edelleen turvata jokaiselle perustuslakimme takaama tasapuolinen
hoidon ja hoivan saatavuus (perusturva). Hyvinvointialueiden tulee turvata
yhdenvertaiset ja laadukkaat sote- sekä pelastustoimen palvelut.
Valitettavasti
kansalaisten perusturva kaikkineen maksaa, ottaen huomioon myös
maanpuolustukseen nyt käytettävät miljoonat – perusturvaa sekin.
Toiseksi uudistuksen
painopisteenä on kehittää hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä (HYTE palvelut)
yhteistyössä kuntien kanssa. Näillä toimilla on varsin merkittäviä vaikutuksia
niin yksilön kuin yhteiskunnan kannalta. Niihin satsaaminen merkitsee pitkässä
juoksussa sairaanhoidon kustannusten pienentymistä, sairauspoissaolojen
vähentymistä ja ihmisten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja jaksamien
kasvamista. Hyvinvoiva yksilö jaksaa myös hyvin työssään ja toimissaan, joten
myös yritykset ovat pyrkineet satsaamaan tähän etätöiden, viihtyisien
työympäristöjen, työn kehittämisen, liikunta- ja kulttuurisetelien käytön ja
riittävän toimeentulon suhteen. Tämä hyvinvointi näkyy myös perheissä ja
lapsissa.
Hyvinvoinnin ja
terveyden edistäminen on siis monella mittarilla mitattuna erittäin tärkeää myös
kuntien ja hyvinvointialueiden talouden suhteen. Siihen kannattaa panostaa niin
Porvoossa kuin Itä-Uudenmaan hyvinvointialueella - eikä tuijottaa yksin rahaan,
Kuntoutus kunniaan
Pirkko Parjanen
Tarkastuslautakunnan
varajäsen Porvoon kaupunki ja Itä-Uudenmaan
hyvinvointialue
Kunta- ja
aluevaaliehdokas
Alue- ja
kuntavaalit 2025
Itä-Uudenmaan
hyvinvointialue
Teemat
hyvinvointialueelle
Sekä
rahoituksen että palveluverkon on turvattava riittävät lähipalvelut sekä
osaavan henkilökunnan saatavuus.
Asiakasmaksujen kohtuullisuus ja tarvittaessa
maksujen poistaminen vähävaraisuudesta johtuen. Kaikkien alueen asukkaiden
tulee saada yhdenvertaiset ja laadukkaat palvelut tulotasosta riippumatta.
Terapiatakuu iästä riippumatta.
Panostettava
omalääkäri / -tiimi- mallin toteuttamiseen, jolloin moniammatillinen yhteistyö
turvaa osaltaan laadukkaat ja yhdenvertaiset palvelut.
Matalan kynnyksen palvelujen
kehittäminen, jotka lisäävät terveyttä ja hyvinvointia. Ennaltaehkäisevät
palvelut tuovat hyvinvointia ja taloudellisia säästöjä pitkässä juoksussa.
Kokouspalkkiot pidettävä kohtuullisina
ja harkittava eri puolueille tulevien ryhmätukien (”piilo puoluetuet”)
poistamista. Eri ryhmien ei tarvitse tiedottaa hyvinvointialueen tai eri
ryhmien toiminnasta. Tiedottamisen voi hoitaa hyvinvointialue itse. Tällä
hetkellä tiedottaminen on ollut ryhmäsidonnaista ja varsin poliittista eri
ryhmien osalta. Lähinnä ”vaalimainontaa
Väestön
ikääntyessä panostettava entisestään hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen.
Tässä tulee huomioida riittävä ja varhainen kuntoutus eri
terapiamuotoineen.
Pelastustoimen riittävät
resurssit tulee ylläpitää, ottaen huomioon sekä kuntien tarpeet että Loviisan
ydinvoimalan ja Kilpilahden asettamat erityiset haasteet. Samoin tulee
huomioida riittävä henkilöstö ja hyvät koulutusmahdollisuudet.
Porvoon
sairaalan toimintaedellytykset turvattava, joko entisten tilojen
laajalla peruskorjauksella tai hyvien uusien toimitilojen rakentamisella esimerkiksi
Kuninkaanporttiin. Tavoitteena huolehtia sekä perusterveydenhuollosta,
ympärivuorokautisesta päivystyksestä että perustason erikoissairaanhoidosta
(HUS).
Muutos on
jatkuvaa ja sen tulee tähdätä alueen ihmisten ja ympäristön
hyvinvointiin ja turvallisuuteen. Merkitsee myös digitaalisten ja liikkuvien
palvelujen lisäämistä.
Varmistetaan
koko alueen asukkaiden äänen kuuluminen palveluja kehitettäessä.
Teemat
kuntavaaleihin (Porvoo)
Asukasystävällinen
kunta
– niin asukkaiden kuin yritysten arjen tulee olla vaivatonta ja sujuvaa.
Turvataan kaksikieliset palvelut.
Tuetaan
aktiivista ikääntymistä - seniorit ovat mahdollisuus Porvoolle.
Kulttuuri ja
sivistys on yhteinen voimavara. Taidetehtaan, museoiden ja kirjaston toiminta-
edellytykset tulee turvata.
Laadukas
koulutus ja varhaiskasvatus tulee mahdollistaa eri puolilla kuntaa,
kyläkouluja ja erityislapsia unohtamatta! Tilojen tulee olla turvallisia ja
terveellisiä. Koulukiusaamisessa nolla- toleranssi!
Kunnan tulee
tarjota monipuolisia työllistämisen palveluja, joilla vastataan yksilöllisiin
tarpeisiin.
Kuntalaisten
osallistaminen avoimeen päätöksentekoon on voimavara
ja mahdollisuus.
Panostetaan
vihreään siirtymään, kestävään kehitykseen ja luonnon monimuotoisuuden
säilymiseen. Huomioidaan myös Itämeren suojelu ja alueen saariston vetovoima.
Kaupunkiin
tulee rakentaa yleinen väestönsuoja.
Esittely
Työurani olen
tehnyt fysioterapeuttina/osastonhoitajana. Olen naimisissa, 3 aikuista lasta ja
2 lastenlasta. Yhteiskunnalliset ja omaan kuntaani liittyvät asiat kiinnostavat
ja haluan vaikuttaa asioiden käsittelyyn ja päätöksentekoon kaikkien alueen
asukkaiden yhteisen hyvän toteuttamiseksi.
Olen ollut ehdokkaana
useampaan kertaan kuntavaaleista eduskuntavaaleihin ja saanut olla mukana
paikallistason päätöksenteossa. Tällä hetkellä olen sekä hyvinvointialueen että
Porvoon kaupungin tarkastuslautakuntien varajäsen. Samoin olen Porvoon yhteisen
kirkkovaltuuston varajäsen.
Puolueessa
olen Itä-Uudenmaan paikallisosaston johtoryhmän jäsen, ja Uudenmaan piirin
varapuheenjohtaja.
Vapaa-aikana toimin
Porvoon Kansallisten Seniorien jäsensihteerinä. Mieluisia harrastuksia ovat
kuntosali, Pilates, arkiliikunta, käsityöt ja lukeminen, unohtamatta
vapaaehtoistyötä “Siskoissa ja Simoissa” ja MLL:n Lukumummi ja-vaari toimintaa.
Aluevaalien numeroni on: 2008 Kuntavaalien numeroni on: 196 ...