tiistai 28. maaliskuuta 2017
Kaupunginvaltuuston kokous 28.3.2017
Tänään Haminan kaupunginvaltuuston kokous, jossa käsiteltiin kaupungin ja eri järjestöjen välistä kumppanuusohjelmaa, kaavamuutoksia ja joitakin valtuustoaloitteita. Tänään tehtiin ennätyksellinen määrä aloitteita. taisi olla yhteensä 6 kpl. Me KD:n valtuustoryhmä teimme aloitteen prosenttiperiaatteen käyttöönottamisesta Haminan kaupungin julkisessa rakentamisessa.
Prosenttiperiaate on jo käytössä monessa kaupungissa ja sairaanhoitopiirin rakennushankkeissa. Kymenlaaksossa tämä on ollut vähemmän esillä. Toivottavasti tämä tulee toteutumaan, sillä onhan todettu, että taiteella ja viihtyisällä ympäristöllä on myönteisiä vaikutuksia ihmisten hyvinvointiin aivan samalla tavoin kuin on liikunnallakin. Liikunta on ollut voimallisesti esillä koko valtuustokauden. On tehty aloite liikuntapuistosta ja tänään tehtiin aloite kilpaurheilualueen kehittämisestä. Sinänsä hyviä hankkeita ja näiden hankkeiden sisällä voisi toteuttaa myös tätä prosentti taiteelle- ajatusta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
HUS ja Uudenmaan sote-palvelut
MIELIPIDEKIRJOITUS 29.6.2023 Hurskaita toiveita? Kuten HUSin toimitusjohtaja Matti Bergendahl toteaa lehdessä 7.6., ”Porvoon sairaal...
-
Kelan Liisa Hyssälä oli Ylen aamutv:ssä keskustelemassa uudesta SOTE- uudistuksesta. Samalla tuli esille eri sosiaalietuudet ja niiden muutt...
-
”Sirkushuveja?” Jo antiikin roomalaiset tarjosivat sirkushuveja, pitääkseen kansan tyytyväisenä. Tänään kansalle tarjotaan ”sirkushuve...
-
Tasa-arvopaneeli tänään 19.3.15 Minna Canthin / tasa- arvon päivänä Paikkana Kotkan Pääkirjasto Tasa- arvopaneelin oli järjestänyt Ete...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti