Suomi nousuun hyvinvointivaltion romuttamisen kautta. paluu 50- ja 60-luvun luokkayhteiskuntaan. Tehdään ekologinen teko ja mahdollisetaan matkustaminen vain rikkaille. Tässä ajassa maapallon määräysvaltaa käyttää raha ja markkinat. Näin on ollut kaiketi aina, mutta nyt yhä selvemmin. talouselämä lehdessä kirjoitettiin taannoin, että Suomen tulevaisuus kaipaa asian puolesta uhrautujia. Nykyiset poliitikot haluavat turvata vain oman paikkansa. Näin päätökset jäävät torsoksi, koska kukaan ei halua tehdä poliittista itsemurhaa, kuten presidentti Ryti aikanaan. Hän uhrautui muiden puolesta. Mitä uhrautumista tänään tarvitaan? Milloin todella haastetaan hyvinvointiyhteiskunnan rakenteet ja miksi? Onko haaste yhtä kuin rakenteiden romuttaminen? Nyt on uskallettu puhua vain siitä, että näin ei voi jatkua, tähän meillä ei ole varaa. Asennemuokkasusta parhaimmillaan.
Uudistukset ovat monella alueella varmaan tarpeen, mutta tarpeen on myös arvioida, kenen kustannuksella ja kenen hyväksi ne toteutetaan.
sunnuntai 4. toukokuuta 2014
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
HUS ja Uudenmaan sote-palvelut
MIELIPIDEKIRJOITUS 29.6.2023 Hurskaita toiveita? Kuten HUSin toimitusjohtaja Matti Bergendahl toteaa lehdessä 7.6., ”Porvoon sairaal...
-
Kelan Liisa Hyssälä oli Ylen aamutv:ssä keskustelemassa uudesta SOTE- uudistuksesta. Samalla tuli esille eri sosiaalietuudet ja niiden muutt...
-
”Sirkushuveja?” Jo antiikin roomalaiset tarjosivat sirkushuveja, pitääkseen kansan tyytyväisenä. Tänään kansalle tarjotaan ”sirkushuve...
-
Tasa-arvopaneeli tänään 19.3.15 Minna Canthin / tasa- arvon päivänä Paikkana Kotkan Pääkirjasto Tasa- arvopaneelin oli järjestänyt Ete...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti