Kyllä media tietää
Tänään Kymen Sanomat kertoo etusivulla Haminan kouluverkon alasajosta. Jälleen kerran ensitiedon tulevista ratkaisuista saa lukea lehdistöstä myös kaupungin omat luottamushenkilöt. Asiaa ei ole kevään jälkeen käsitelty sen enempää hallituksessa kuin valtuustossakaan ja silti jo uusi esitys on medialla tiedossa.
Jälleen kerran herää kysymys, mikä merkitys vaaleilla valituilla luottamushenkilöillä on, jos heidän näkemyksiään ei virkamiesten tarvitse kuunnella? Keväällä eri lautakunnan tekivät omat päätöksensä, jotka olivat aivan toisenlaiset kuin, mitä nyt lehdestä saa lukea. Miksi niillä ei ollut mitään painoarvoa? Kuka häärää taustalla? Kaupungin hallituksen puheenjohtaja, kaupunginjohtaja, päävastuualueiden esimiehet, kaupungin johtoryhmä vai kuka/ketkä? Ei tämä ainakaan kuntalaisten luottamusta päätöksentekoon lisää?
Kuntalaisten kuuleminen on tiistaina 17.9.13, klo 17.00 Vehkalahti-salissa. Toivottavasti se on todellista kuulemista ja kuuntelemista. Demokratista ei voida puhua, jos päätökset on jo tehty, ennen kuin kuntalaisille on annettu mahdollisuus sanoa sanansa ja vaikuttaa päätökseen.
Nykyisten suunnitelmien perustana näyttää olevan ensisijaisesti taloudelliset säästöt. Totta on, että lasten määrä Haminassa on laskenut ja osa kouluista toimii tällä hetkellä vajaakäytöllä. Muutoksia siis pitää tehdä, mutta ei ehkä tällä tavalla.
Katsoin Haminan nettisivut ja en löytänyt ilmoitusta tästä kuntalaisten kuulemistilaisuudesta. Ehkä en osannut etisä oikeasta paikasta. Toisaalta minunlaiseni "tavallisen pulliaisen" pitäisi löytää tiedot helposti kaupungin nettisivulta, jotta sivut toimisivat hyvin kaikkia kuntalaisia ajatellen. Kaikki eivät ole "tietokonevirtuooseja".
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Junalla on hauska matkustaa...
MIELIPIDEKIRJOITUS: Itärata 30.10.2024 Otsikko: “Junalla on hauska matkustaa...” Minulla oli til...
-
Tasa-arvopaneeli tänään 19.3.15 Minna Canthin / tasa- arvon päivänä Paikkana Kotkan Pääkirjasto Tasa- arvopaneelin oli järjestänyt Ete...
-
Haminan kaupunki 16.10.2018 Kaupunginvaltuuston kokous 16.10...
-
Tänään ihmettelin eräässä kokouksessa sitä, miksi kaikki iso ja suuri on kaunista. Tämän lisäksi kaikki väittävät, että se jopa säästää. Min...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti