maanantai 8. huhtikuuta 2019
Nykyisyys ja 1930-luku
Olen lueskellut Dan Brownin erästä kirjaa ja siellä on erittäin hyviä oivalluksia, jotka sopivat myös tähän päivään.
Kirjassa tuodaan esille se, miten tärkeää on muistaa menneisyyttä ( mitä tapahtui esim. sotien aikana), jotta emme toista samaa uudelleen. Eli historia on yhä uudelleen osoittanut sen, että ns. "hulluja" nousee valtaan kerta toisensa jälkeen voimakkaan kansallismielisyyden ja suvaitsemattomuuden pohjalta, jopa paikoissa, joissa sitä ei osaa odottaa.
Miten ylläpitää tässä ajassa demokratia, suvaitsevaisuus ja rakkauden valo? Miten estää, ettei nämä tekijät hiljalleen himmene meidän ihmisten elämässä, vaan myötätunto ja yhteisöllisyys ja toisten huomioiminen säilyy.
Suomi on osa Eurooppaa ja globaalit päätökset vaikuttavat aina myös Suomeen, koska olemme viennistä riippuvainen maa. Euroopan Unioinin lait ja säädökset koskevat myös meitä ja niiden mukaan joudumme tässä maassa toimimaan haluamme sitä tai emme. " Rajat kiinni" ja " Suomi takaisin" eivät enää toimi tässä maailmassa. Näen asian näin. Tarvitsemme kansainvälistä yhteistyötä monen asian suhteen, ei vähiten ilmastonmuutoksen kohdalla.
Jos emme pysty vaikuttamaan ilmastonmuutokseen, vaan se entisestään pahenee, edessä on jossakin vaiheessa ilmastopakolaisuus. Tottakai ihmiset siirtyvät sinne, missä voi elää ja missä elämän perusedellytykset saa turvattua. Miten "rajat kiinni"- ajatus silloin toimii?
Maailmassa on jo melkoinen määrä miljonäärejä ja miljardöörejä, jotka voisivat aloittaa oman hiilijalanjälkensä minimoimisen omassa elämässään. Tämän lisäksi niin teollisuus, valtiot kuin julkinen sektori voivat olla vielä enemmän "tien näyttäjiä" tähän muutokseen. En näe oikeana sitä, että tavalliset ihmiset, jotka elävät usein "kädestä suuhun", ovat niitä, joita ensiksi sakotetaan tai luodaan yleisiä käytäntöjä, jotka eivät juuri vaikuta miljonäärien elämään, mutta vaikeuttavat tavallisen ihmisen arkielämää. Tällöin tulee antaa tavallisille ihmisille myös eri vaihtoehtoja ja tukea heitä taloudellisesti tässä muutoksessa. Miljonääreiltä voisi odottaa lahjoituksia ilmaston hyväksi...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Junalla on hauska matkustaa...
MIELIPIDEKIRJOITUS: Itärata 30.10.2024 Otsikko: “Junalla on hauska matkustaa...” Minulla oli til...
-
Tasa-arvopaneeli tänään 19.3.15 Minna Canthin / tasa- arvon päivänä Paikkana Kotkan Pääkirjasto Tasa- arvopaneelin oli järjestänyt Ete...
-
Haminan kaupunki 16.10.2018 Kaupunginvaltuuston kokous 16.10...
-
Tänään ihmettelin eräässä kokouksessa sitä, miksi kaikki iso ja suuri on kaunista. Tämän lisäksi kaikki väittävät, että se jopa säästää. Min...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti