”Mumma on kiva”, totesi pieni lapsenlapseni keinuessaan kanssani. Hänen kanssaan olen opetellut isovanhemmuuden iloja ja suruja. Tärkeää on ollut luoda ja ylläpitää hyvät ja mutkattomat välit lapsenlapseeni ja hänen perheeseensä.
Kokemukseni mukaan on lapsenlapseni etu sekä tuntea että kokea erilaisia elämän asioita yhdessä isovanhempiensa kanssa. Samaan viittaa Lastensuojelun Keskusliitto pamfletissaan lastenlasten oikeuksista: isovanhempien tuella on suuri merkitys lapsen kehitykselle ja hyvinvoinnille. Mutta kaikki ikäiseni naiset eivät eri syistä johtuen saa kokea isovanhemmuutta: HS julkaisi 26.2. pitkän kirjoituksen heistä, joista ei koskaan voi tulla isovanhempia – toive ”mummoudesta” ei jostain syystä koskaan toteudu. Ja se sattui näitä haastateltuja henkilöitä syvälle.
Yhtä lailla on heitä, jotka eivät jostain syystä voi tai saa pitää yhteyttä lapsenlapseensa, vaikka sitä kuinka haluaisi. Tekstaripalstallakin asiaa puitiin ja asia on puhuttanut myös eduskuntaa syksyllä 2011 kirjallisen kysymyksen muodossa: miten turvataan isovanhempien oikeus tavata lapsenlapsiaan erilaisissa elämäntilanteissa?
Vastauksessaan oikeusministeri Henriksson toteaa ensinnäkin sen, että isovanhemman ja lapsenlapsen välisellä suhteella on kaikille osapuolille suuri merkitys: kumpikin saa toisiltaan ja oppii toisiltaan. Tilanne, jossa lapsen ei jostain syystä anneta tavata isovanhempiaan, ei ole lapsen edun mukaista, toteaa oikeusministeri. Mutta vastaavasti lainsäätäjällä ei ole pakkokeinoa määrätä lapsenlapsen tapaamispakkoa, sillä lain edellyttämä tapaamisoikeus rajoittuu vain lapsen vanhempiin. Tärkeintä on siis kaikkien lapsen kehityksestä vastaavien yhdessä pohtia sitä, voidaanko yhteydenpito mahdollistaa ja asiaan liittyviä ongelmia ratkaista. Olennaista on se, että huomioidaan lapsen etu kaikin tavoin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti