Mielipidekirjoitus: "Suomalainen menestystarina"

Talvisodan henki, sankarivainajien saattaminen kotiseurakunnan siunattuun maahan, 400.000:nen evakon asuttaminen, sotakorvausten maksaminen, vahvan metalli- ja paperiteollisuuden syntyminen, laadukkaan perusopetuksen turvaaminen, teknologiateollisuuden kehittyminen, Nokia.

Siinä joitakin hienoja suomalaisia menestystarinoita, jotka tunnetaan ja joita arvostetaan niin näillä ”raukoilla rajoilla” kuin maailmalla. Tähän joukkoon mahtuu toki muitakin menestystarinoita, joista yksi on suomalaisen lakisääteisen eläketurvan kehittäminen ja sen ylläpitäminen.

Nykyinen suomalainen lakisääteinen eläketurva on Euroopan huippua pelkästään jo siitä syystä, miten hyvin se pyrkii edelleen turvaamaan myös tulevat eläkkeet. Suomessa on tällä hetkellä 1,5 miljoonaa eläkeläistä, joille maksetaan vuosittain 25 miljardia euroa eläkettä. Tavallisen ansiotyössä olleen suomalaisen keskieläke on 1.600 € / kk, jos kohta ääripäät eläkekertymässä ovat toki aika suuret. Jonkun kun pitää pärjätä 746 € / kk takuueläkkeellä, jollakin toisella on leveämpi leipä eläkkeelläkin, kuten se on ansiotyössäkin.

Eläkerahastoissa on tällä hetkellä 170 miljardia euroa takaamassa ja turvaamassa sen, että meille jokaisella tullaan aikanaan maksamaan sitä eläkettä, jonka olemme työurallamme saaneet kertymään. Lakisääteiset eläkkeemme ovat siis turvatut. Mutta vain sillä edellytyksellä, ettei tuohon pesämunaan, kertyneisiin eläkerahastoihin puututa. Tämän koskemattomuuden takaa myös EU, jonka yhdentymissopimuksiin on kirjattu suomalaisen kansallisen lakisääteisen eläkejärjestelmän säilyttäminen suomalaisena ja meidän omissa käsissämme.

Tämän vuoksi siihen ei myöskään meidän itsemme tule puuttua, ja ajatella sitä jonkinlaisena valtiovallan ”vararahastona”, jota voitaisiin purkaa muihin tarkoituksiin. Seuraavan eduskunnan on pidettävä huolta siitä, että tämä ”menestystarina” saa jatkoa ja sillä turvataan myös tulevaisuudessa meidän suomalaisten eläkkeet.

Mielipidekirjoitus: "Sallikaa lasten..."

”Mumma on kiva”, totesi pieni lapsenlapseni keinuessaan kanssani. Hänen kanssaan olen opetellut isovanhemmuuden iloja ja suruja. Tärkeää on ollut luoda ja ylläpitää hyvät ja mutkattomat välit lapsenlapseeni ja hänen perheeseensä.

Kokemukseni mukaan on lapsenlapseni etu sekä tuntea että kokea erilaisia elämän asioita yhdessä isovanhempiensa kanssa. Samaan viittaa Lastensuojelun Keskusliitto pamfletissaan lastenlasten oikeuksista: isovanhempien tuella on suuri merkitys lapsen kehitykselle ja hyvinvoinnille. Mutta kaikki ikäiseni naiset eivät eri syistä johtuen saa kokea isovanhemmuutta: HS julkaisi 26.2. pitkän kirjoituksen heistä, joista ei koskaan voi tulla isovanhempia – toive ”mummoudesta” ei jostain syystä koskaan toteudu. Ja se sattui näitä haastateltuja henkilöitä syvälle.

Yhtä lailla on heitä, jotka eivät jostain syystä voi tai saa pitää yhteyttä lapsenlapseensa, vaikka sitä kuinka haluaisi. Tekstaripalstallakin asiaa puitiin ja asia on puhuttanut myös eduskuntaa syksyllä 2011 kirjallisen kysymyksen muodossa: miten turvataan isovanhempien oikeus tavata lapsenlapsiaan erilaisissa elämäntilanteissa?

Vastauksessaan oikeusministeri Henriksson toteaa ensinnäkin sen, että isovanhemman ja lapsenlapsen välisellä suhteella on kaikille osapuolille suuri merkitys: kumpikin saa toisiltaan ja oppii toisiltaan. Tilanne, jossa lapsen ei jostain syystä anneta tavata isovanhempiaan, ei ole lapsen edun mukaista, toteaa oikeusministeri. Mutta vastaavasti lainsäätäjällä ei ole pakkokeinoa määrätä lapsenlapsen tapaamispakkoa, sillä lain edellyttämä tapaamisoikeus rajoittuu vain lapsen vanhempiin. Tärkeintä on siis kaikkien lapsen kehityksestä vastaavien yhdessä pohtia sitä, voidaanko yhteydenpito mahdollistaa ja asiaan liittyviä ongelmia ratkaista. Olennaista on se, että huomioidaan lapsen etu kaikin tavoin.